Pelkoa ja inhoa Pietarissa

Kävimme laulaa luikauttamassa karaokea eräs lauantai-ilta täällä Venäjän kulttuurin kehdossa. Porukassamme oli noin kymmenen ihmiseliötä ja mukana oli myös maailman ärsyttävämmäksi ihmiseksi ristimäni naishenkilö (MÄI*). Kyllä se karaoke näköjään taittuu muiltakin kuin suomalaisilta. Lähdimme kävelemään erittäin synkkään syysiltaan asuntolalta ja Adam sanoi tietävänsä, missä tämä kyseinen karaokekuppila sijaitsee. Jo matkalla metrolle MÄI vislasi huomiota herättävästi kadulla ja otti meistä valokuvia, kun katsoimme suuntaan, josta vislaus kuului. Hyppäsimme metroon ja jäimme pois seuraavalla pysäkillä. Metrotunnelissa MÄI jatkoi vislauksiaan ja otti lisää valokuvia. Minulle alkoi pikkuhiljaa riittää hänen toimintansa, koska herätimme melkoisen paljon huomiota. Kävelimme Nevski Prospektia pitkin ja katselimme rakennuksien numeroita. Erään porttikongin kohdalla Adam ihmettelee, että mihin seuraavaksi. Menemme porttikongista sisään ja olemme kuin eri maailmassa. Käsittämätöntä - noin 20 metriä Nevski Prospektilta sivuun ja aivan kuin joku olisi rullannut kelloa 50 vuotta taaksepäin.

Rakennukset ovat erittäin rapistuneita, kuluneita, likaisia, tummia. Teitä ei ole hoidettu sitten niiden valmistamisen; täynnä kuoppia, halkeamia, syvältä näyttäviä vesilätäköitä, teräviä reunoja, näköjään jopa hiekkatietä. Sivukujilla ei ole juuri valaistusta. Mietin, että onkohan tämä juuri yksi niistä synkistä sivukujista, joihin aina kielletään menemästä. MÄI jatkaa toimintaansa vislaten, nauraen, huutaen ja juosten. Yritän sivuuttaa hänen toimintansa. Jostain sivukujan sivukujilta kajastaa sinista, vihreää, punaista ja keltaista valoa. Basson matalataajuiset jumputukset puskevat tiiliseinien läpi eli kyllä täällä jotain elämää meidän lisäksemme on.

Kävelemme yhä syvemmälle ja syvemmälle pimeään. Täytyy myöntää, että en ikinä - en ikimaailmassa olisi kävellyt tällaisessa paikassa yksin, eli ehkä en olekaan niin kova jätkä kuin voisi ulkokuorestani olettaa... Sysipimeästä erottuu muutamia valomainoksia ja sarastavia pihavaloja. Puskemme apinan raivolla eteenpäin, koska Adam ilmeisesti tietää, että täällä se karaoketaivas jossain on. Itse olin valmis kääntymään takaisin vaikka samalla sekunnilla; osaksi MÄIn takia, osaksi erittäin hämärästä maisemasta johtuen. Näemme valokyltin, jossa lukee JESUS. Vitsailen, että tässähän se meidän paikkamme ilmeisesti on. Tämän maailman parhaan vitsin jälkeen Adam sanoo, että tuosta ovesta sisään. Ovessa lukee karaoke pub. JESUS-kyltti ei toivottavasti liity tänä iltana karaokeen millään tavalla.

Menemme ovesta sisään ja meidät ottaa vastaan ovimies, tai oikeastaan vartija tuttu teksti, ОХРАНА (ohrana - vartija), takissaan. Baarissa on nopealla silmäyksellä 34 asiakaspaikkaa eikä paikalla ole tällä kertaa ketään muita, vaikuttaa varsin mielenkiintoiselle. Painun järkyttävästä matkasta johtuen tai siitä huolimatta heti tiskille ja tilaan olutta. Tutut sanat kirmaavat huuliltani ilmoilla: Бочкарёв 0,5 (Botskarev nolpjat) ja samassa 500 millilitraa / 50 senttilitraa / 5 desilitraa / 0,5 litraa / 0,05 dekalitraa / 0,005 hehtolitraa / 0,0005 kilolitraa eli tuttavallisemmin kuutiota olutta tirskahtaa hanasta kylmänä tuoppiin. Olut maksaa 120 ruplaa. Maksan olueni heti kahdella 100 ruplan setelillä. Neiti antaa kuusi kappaletta kymmenen ruplan kolikoita takaisin ja valittelee, ettei ole vaihtorahaa. Suoritan nopean laskutoimituksen päässäni:

200 rub - 120 rub = 80 rub

6 x 10 rub = 60 rub

80 rub - 60 rub = 20 rub

20 rub ≠ 0 rub

, jonka perusteella huomaan, että minua koijataan, kusetetaan, muilutetaan, huijataan sekä lisäksi urinoidaan silmään. Otan hörpyn huurteista ja ilmoitan, että vaikka nolla on erisuuri kuin kaksikymmentä niin antaa olla, selviydyn ilman kahtakymmentä ruplaa takaisin kämpille, toivottavasti. Ilmeisen suosittu paikka pohjakassan perusteella. Olueni maksoi siis 16,67 % enemmän kuin normaalisti. Jos otamme huomioon, että tämä tapahtuma kesti kokonaisuudessaan noin viisi minuuttia niin todelliseksi vuosikoroksi tulee 1 752 000 %. Siitä tulisi Suomessa sanomista. En kuitenkaan ilmoita tätä asiaa kenellekään, koska luulen, että ketään se ei kiinnosta.

Menen pöytään, jossa muut jo istuvat. Esilaulaja astuu lavalle ja aloittaa venäläisen laulun tulkitsemisen. Nainen laulaa erittäin hyvin, mutta musiikki on niin kovalla, että kaiuttimet lyövät niin sanotusti yli. Jopa minä sen kuulen, vaikka en tietääkseni omaa absoluuttista sävelkorvaa - ikinä ei kuitenkaan voi olla asiasta varma. Sen tiedän, että en enää ilmeisesti kuule toisella korvalla rynnäkkökiväärin laukauksen tuottamalla taajuudella juuri mitään. Armeijan lopputarkastuksessa lääkäri sanoi, että minulla on sen verran nuhaa, ettei 6000 hertsiä tällä hetkellä liikuta korvani alasinta tahi muita työkaluja. Itse olin kuitenkin sitä mieltä, että ampuminen kerran ilman korvatulppia oli tyhmää.

Istumme pöydässä hetken ja huomaan, että toverini ovat hieman humalassa. He nauttivat jo asuntolalla niin sanotusti tukevat pohjat. Lisäksi matkapulloksi tehtiin votka-pepsi -seos, jonka atomimassojen suhteen arvioin silmämääräisesti olevan 68/32. Kysyin lähtiessä, että pitikö molemmat juomat pilata tällä tavalla? Piti. Itse imen pubissa kuitenkin vasta ensimmäistä olutta, joka maistuu jumalaiselle. Adam käy valitsemassa itselleen biisin ja hetken päästä alkaa amatöörikaraoke. Kyseessä on laulu, jonka sanojen osaaminen  merkitsee Suomessa automaattista homosexuell-leimaa urospuoliselle ihmiselle. Tämä on tosin oma mielipiteeni, mutta alan epäillä Adamin identiteettiä. Taustalla pauhaa nyt Take Thatin Patience hienolla, korvia hivelevällä tulkinnalla. Nuotin vieressä on aina tilaa, mutta joku kipuraja olisi mielestäni kuitenkin pidettävä. En ole varma, oliko tämän biisin raiskaaminen tarkoituksena. Oletan, että oli, joten lopetan epäilyn Adamin seksuaalisesta suuntautumisesta.

Mikrofoni luovutetaan karaoken vetäjälle ja hän laulaa muutamia venäläisiä ja englantilaisia lauluja väliin; osa tuttuja, osa vähemmän tuttuja. Hetken päästä lavalle astuu meidän ryhmästämme osallistuja, joka on omasta mielestään kyseisellä hetkellä ammattilainen. Muistelen omia karaoke-esiintymisiäni Kouvolan Amarillossa. Osasin siihen aikaan perjantai-iltaisin jostain syystä laulaa erittäin hyvin, mutta nyt kyky on poissa. Musiikki on järkyttävän kovalla vai onkohan veressäni liian vähän vaimennusainetta. Eikös desibelien määrä ollut logaritmisesti verrannollinen tiettyyn yksikköön? Olisikohan se ollut paine, etäisyys, alkoholi vai mikä lie. Ilmeisesti alkoholi, koska muita musiikki ei näytä häiritsevän ja he ovat kuitenkin reilusti lähempänä kaiuttimia kuin minä. Suoritan taas päässäni nopeita laskutoimituksia:

L_p = 20*log(p/p₀) 

L_p = 20*log(0,10/1,52)

L_p = -23,64 dB

, jossa L_p tarkoittaa verrattavan henkilön kokemaa suhteellista äänenpainetta itseesi nähden, p on promillemäärä omassa veressäsi ja p₀ on promillemäärä henkilöllä, johon haluat kokemaasi äänenpainetta verrata. Tulokseksi sain siis, että henkilöt kokevat tanssilattialla keskimäärin 23,64 desibeliä vähemmän melua kuin minä. Siinä syy, miksi he eivät välitä ilmaa repivästä musiikista! Oman promillemäärän arvioin verenpaineen, sykkeen ja puoliksi juodun tuopin avulla. Muiden humalatilan pystyi aistimaan koordinaatiokyvyn puutteesta, valtavasta energiamäärästä, rautaisesta halusta juoda lisää ja vahvasta sammaltamisesta. Henkilöiden massoihin nähden painotetuksi keskiarvoksi sain 1,52 promillea.

Huomaan juovani yksin olutta nurkassa, kun muut niin sanotusti tanssivat tanssilattialla. Mietin, että tämähän menee aivan kuten stereotypioissa - suomalainen istuu hiljaa yksin nurkassa ja juo. Tosin en ole kännissä, vaan olen juonut kohta puoli tuoppia huurteista. Stereotypian olisin voinut tehdä täydelliseksi vetämällä yksin hirmuisen kännin ja näyttämällä omat erikoisliikkeeni lattialla. Kaikki olisivat halunneet tätä, myös MÄI, mutta päätin jo alkuillasta, että ei tänään. Ja kaikkihan muistavat, että suomalainen mies ei tanssi selvinpäin. Ilta menee mukavasti jutellen ihmisten kanssa, vaikka osa onkin melkoisessa kaasussa ja musiikki tuntuu välillä ylittävän sietokykyni - johtuen toisaalta hurjista desibelimääristä, toisaalta esiintyjien taidoista.

Alamme siirtää itseämme ulko-ovelle päin sisäisen kelloni mukaan 0:00:00. Nousen ylös pyödän äärestä, heitän takin päälle ja lähden kävelemään. En huomaa pientä kynnystä edessäni ja kaatuminen ei ole kaukana. Herra ovimestari katsoo minua melko tuimasti ja miettii varmasti, että olen nauttinut aivan liikaa alkoholia. Pääsemme kaikkien ihmetykseksi turvallisesti takaisin Nevskille ja suurin osa porukasta jatkaa iltaa Metro-clubille. Huomaan, että MÄI on jonkun venäläisen miehen kainalossa. Mietin hetken, että voi miesparkaa. Taivaspaikka on kuitenkin hänelle nyt varma. Nevskillä ilmoitan muille, että lähden asuntolan suuntaan. Suunnitelmani saa vahvaa vastarintaa. Olen kuitenkin päätökseni tehnyt, joten on aivan sama, mitä humalaiset toverini ovat siitä mieltä. Seuraani lyöttäytyy eräs tuttu puolalainen tyttö, joka ei halua jatkaa clubille, eikä olisi myöskään uskaltanut lähteä yksin asuntolalle. Puhumme koko paluumatkan venäjää ja huomaan ilokseni pystyväni keskustelemaan yleisistä asioista melko sujuvasti, mahtavaa!

Venäläistä karaokea syrjäkadun kuppilassa yhden tuopin voimalla monta tuntia, suosittelen!

------------

*Maailman Ärsyttävin Ihminen, eli tuttavallisemmin MÄI, on naispuolinen henkilö asuntolassamme ja on ansainnut tittelinsä täällä seuraavilla ansioilla:

• Hän puhuu venäjää erittäin hyvin, joten hänellä on omasta mielestään oikeus nälviä heitä, jotka eivät kieltä niin hyvin hallitse. Tämän nälvimisen hän suorittaa erittäin ärsyttävällä naurunsekaisella menettelyllä. Muut henkilöt, jotka venäjää osaavat, osaavat korjata esimerkiksi minun virheeni inhimillisellä, mukavalla tavalla.
• Hänen on aina aivan pakko kysyä jotain, kun joku ohittaa hänet. Jos vastaus ei ole annettu täydellisellä venäjän kielellä, hän ei ole ymmärtävinään ja jää jankuttamaan asiaa. Luulin monta kertaa, että olin sanonut jotain väärin, mutta kuulin eräänä iltana muilta, että MÄI ei vain halua ymmärtää. Mukava ihminen.
• Hänen on aina aivan pakko saada tietää, mihin ihmiset menevät; haet sitten teetä tai menet suihkuun tai vessaan. Jos hän esimerkiksi istuu olohuoneessa ja menet keittiöön, hän kysyy, minne olet matkalla. Sama kysymys pamahtaa aivan varmasti, kun tulet keittiöstä kolmen sekunnin kuluttua pois.
• Hän nauraa aina kovaan ääneen epänaismaisesti, jos nauruun on pienintäkään aihetta. Nauru kantautuu seinien läpi, joten sitä kuulee lähes kokoajan, kun hän on täällä (asuu lisäksi naapurihuoneessa). Tämän naurun kuuleminen herättää aina negatiivisia ajatuksia, koska sen yhdistää heti MÄIhin ja hänen aiheuttamiin useisiin mukaviin fiiliksiin.
• Karaokeillan aikana paljastunut nollan tienoilla oleva tilannetaju ei nostanut pisteitä.

Edelläkuvatut ansiot vahvistavat toinen toisiaan ja toisinaan olen lähellä pistettä, jolloin aivosta kuuluu prii. Toivottavasti selviän kuitenkin täältä ilman prii-ääntä, koska en tiedä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Omaan mielestäni erittäin pitkän pinnan, joka on täällä vielä entisestään pitkittynyt, mutta näköjään jokaisella on rajansa. Olen yrittänyt elää viime aikoina niin, etten kiinnitä MÄIhin mitään huomiota ja se alkaa tuottaa tulosta. Mark on tosin yhden levelin korkeammalla, koska MÄI ei hänelle enää puhu.