"Voin minä liput teille tässä myydä, mutta saatte ne 400 ruplaa/kpl halvemmalla, kun menette takaisin kadulle, kävelette kymmenen metriä Nevskille päin ja menette toisesta ovesta sisään. Voin kirjoittaa teille tähän lapulle junan tiedot, niin saatte varmasti paikat."
Siis mitä? Ystävällinen ja auttavainen myyjä. Tästä shokista en ehkä ole vieläkään täysin selvinnyt. Täällä kannattaa junaliput ostaa aina asemilta tai valtion omistamista keskuskassoista, koska muut repivät merkittäviä komissioita. Komissiot voivat olla varsinkin internetin kautta ostettaessa erittäin suuria. Meno-paluu Moskovaan maksoi makuupaikkoineen 1740 ruplaa (noin 40 €), eli hintaa jää kilometrille noin 0,03 €. Juna Moskovaan lähtee perjantaina illalla ja saavumme perille lauantaiaamuna noin klo 4:30. Takaisin juna lähtee maanantai-iltana noin puoli kymmenen aikaan ja on täällä Pietarissa tiistaiaamuna noin puoli viisi (tässäpä osasyy, miksi liput olivat niin halpoja). Hostelli maksaa vain 500 ruplaa / yö / henkilö, eli noin 12 €. Nähtäväksi jää, millainen murju siellä odottaa.
Perjantaina 4.11. Venäjällä vietetään kansan yhtenäisyyden päivää. Tämä on uusi juhla ja se on korvannut paljon perinteisemmän juhlan, jota vietettiin 7.-8.11. ja jota kommunistit viettävät sankoin joukoin vielä nykyäänkin. Kommunistien juhla on siis Lokakuun vallankumouksen muistopäivä, mikä liittyy tiiviisti myös Suomen itsenäistymiseen. Uuden juhlan syvin olemus on venäläisillekin hieman hämärän peitossa, mutta nationalistiryhmittymät varsinkin Moskovassa kuulemma tykkäävät harrastaa juuri tänä kyseisenä päivänä ja yönä leikkiä "etsi ulkomaalainen ja lyö sitä kasvoihin". Lisäpisteitä saa ihonvärin tummuusasteesta. Pitänee olla vähän varuillaan...
Juna Moskovaan lähti 4.11. klo 20.30. Ostimme halvimmat paikat mitä yöjunasta saa. Sen huomasi, kun astuimme junaan sisään: 54 makuupaikkaa samassa vaunussa. Toisella puolella käytävää neljän hengen loosseja ja toisella puolella kaksi sänkyä päällekkäin. Sanoisinko, että oli melko tiivis tunnelma. Lakanat ja pyyhe toimitettiin puhtaina pussissa, joten ei muuta kun sänky valmiiksi ja nukkumaan. Aamuyöstä olisimme Moskovassa. Eipä tullut uni ei. Makuupaikka on kapea, lyhyt ja yläpunkka vieläpä matala. Vaunussa oli todella kuuma, vaikka digitaalinen mittari näytti +22 astetta. Mittari oli tosin vaunun päässä, itse makoilin keskellä yläpunkassa. Jos jalat halusi suoristaa, ne peittivät puolet vaunun käytävästä ja ohi menevät ihmiset törmäävät niihin. Viimeisen päälle elämysmatkailua!
Aamuyöstä saavuimme Moskovaan. Aseman vieressä on heti metroasema, mutta se aukeaa vasta kuudelta. Kävelimme aamupalalle läheiseen kahvilaan ja ihmettelin maisemaa. Täällä on täysin erilaista kuin Pietarissa. Täällä on mäkiä! Pietari on täysin tasainen kaupunki. Imaisemme kaffet ja pienet murkinat naamariin ja matkustamme metrolla Kitai-Gorad asemalle, jonka lähettyvillä hostellimme sijaitsee. Alamme etsiä hostellia. Katu ja oikea talon numero löytyivät melko nopeasti syrjäiseltä sisäpihalta, mutta missään ei näy Master Otel mainoksia tai mitään muuta hostelliin viittaavaa. Mielenkiintoista. Haahuilimme aikamme kaduilla emmekä hostellia löytäneet. Joku paikallinen tuli kysymään, tarvitsemmeko apua. Toki! Ei hänkään ollut ikinä kyseisestä hostellista kuullut. McDonaldsin henkilökuntakaan ei ollut kuullut mitään... Eräällä kanssamatkustajalla oli läppäri mukana, joten katsoimme googlemapsilla hieman tarkemmin hostellin sijaintia. 13/3 rakennus näkyy kartassa ja kyllä me sen edessä kävimme, mutta mitään hostellia ei siellä ollut. Menemme sinne kuitenkin uudestaan. Kello alkaa olla jo puoli kahdeksan ja Moskovan mannerilmasto puree kylmyydellään, pakkasta on lähes kymmenen astetta. Rakennuskompleksin sisäpihalla työskentelee joku kaivurin kanssa, hän kertoo meille viimein, että hostelliin pääsee tuolta toiselta puolelta rakennusta. Ei mitään mainoksia missään, mutta menemme rappukäytävään.
Löydämme hostellin toisesta kerroksesta, käytävässä on tyhjiä olutpulloja ja pari revennyttä pussia muuta roskaa. Mihinkähän olemme tulossa... Soitamme hostellin ovikelloa. Ei vaikutusta. Soitamme uudestaan. Ei mitään. Koputamme oveen. Ei vaikutusta. Odotamme hetken käytävässä ja alkaa ehkä vähän pinna kiristyä. Yhdentoista hengen porukastamme seuraavaksi yrittää herra Krieger, suomeksi nimi tarkoittaa soturia. Hän ottaa oikeaoppisen koputusasennos ja paiskii ovea vihalla ja voimalla. Menee noin viisi sekuntia ja ovi avautuu. Riemuvoitto!
Henkilökunta ja paikalla olevat ihmiset ovat hieman vihoissaan meille, varauksesta ei ole mitään tietoa, 10 hengen huonetta, jonka varasimme netin kautta, ei ole olemassakaan... Hyvin alkaa. Vierassänkyjen ja patjojen roudaus alkaa, etsitään huoneita ja vapaita paikkoja. Loppujen lopuksi kaikille löytyi paikka ja pääsimme parin tunnin unille. Se kävi heti selväksi, että hostellista on turha odottaa aamupalaa tai muita hyödykkeitä. Langaton internetyhteys sentään löytyi. 500 ruplaa yö, kannattiko valita halvin paikka?
Lähdemme lauantaina päivällä kävelemään kaupungille. Tarkoitus on käydä syömässä ja katsomassa vähän Moskovan keskustaa. 11 ihmisen porukassa on kiva etsiä ravintolaa... Onko se niin vaikeaa mennä ravintolaan, vetää sapuskat turpaan, maksaa ja lähtä ulos? On. Mikään ei kelpaa. Saamme kuitenkin lopulta syötyä läheisessä kiinalaistyylisessä ravintolassa. Osa oli ruokaansa tyytyväisiä, osa ei. Lähdemme kävelemään kohti Punaista toria ja Kremliä. Matkalla näemme lukuisia sipulikirkkoja, niitä on Moskovassa joka kulman takana. Hetken käveltyämme näemme Venäjän kuuluisimman kirkon, Pyhän Vasilin katedraalin. Kävelemme sen vieressä olevalla aukiolla, jota Kremlin yksi muuri sivuaa. Näen myös GUMin, Venäjän suurimman kauppakeskuksen. Ihmettelen, että missähän päin se Punainen tori on... Hetkinen, muistelen, että se on Kremlin vieressä, Vasilin katedraali on punaisen torin vieressä ja myös GUM pitäisi olla sen vieressä. Seisonko muka Punaisella torilla? Voisiko tämä olla mahdollista. Myös Leninin hauta näyttää tönöttävän edessäni. Onko punainen tori todella näin pieni? On se. Esa tokaisee vieressäni "ihan ku olis Tampereen keskustorilla". Eipä tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta. Jotenkin ajattelin, että Punainen tori on mielettömän suuri alue ja että Vasilin kirkko olisi erittäin suuri ja mahtava, kuten valokuvista voisi päätellä. Mielestäni Pietarissa oleva ylösnousemuksen kirkko on hienompi ja mahtavampi. Joka tapauksessa Punaista toria sivuaa todella moni toinen toistaan upeampi rakennus, joihin kaikkiin liittyy oma erittäin monipuolinen ja mielenkiintoinen historia, puhumattakaan itse Punaisen torin historiasta.
Kävelemme ympäriinsä katsellen paikkoja. Tämän asian olisi voinut ilmaista Venäjäksi yhdellä verbillä - гулять (guljat). Verbi tarkoittaa siis "käppäillä ympäriinsä tekemättä mitään erikoista". Aurinko alkaa jo laskea horisontin alapuolelle, joten lähdemme takaisin hostellille. Matkalla käymme kaupassa, josta mukaan tarttuu jotakin pientä purtavaa ja jonkin verran alkoholijuomaa. Hostellilla keräännymme yhteen huoneeseen ja alamme jutella niitä näitä. Äänentaso nousee lähes samaa tahtia kuin alkoholi hupenee, itseäni ei tällä kertaa huvita hirveästi nauttia.
Kello lyö 20:30 lauantai-iltana. Huoneen ovi avautuu raivolla ja sisään tunkeutuu hyvin humalainen erittäin vihainen punanaamainen venäläinen suhteellisen nuori mies. Hän alkaa huutaa meille runsaiden kirosanojen saattelemana jotakin seuraavaa (tämän siis sain selvää): "Mitä helvettiä te v*tun tyhmät ihmiset tulette tänne Moskovaan ryyppäämään ja riehumaan v*ttu toisten kotiin! Täällä asuu ihmisia v*ttu! Nyt turvat kiinni, ihmiset yrittävät v*ttu nukkua!". En tiedä, ketä hän tarkoitti nukkumisjutuillaan, koska kello oli siis 20.30. Adam nousee seisomaan selvästikin tuohtuneena venäläismiehen sanoista. Onneksi ryhmästämme kovin moni ei ymmärtänyt mitä punanaama sanoi. Mietin hetken, että tuleekohan tästä ensimmäisen Samin todistama turpaanlyöntikilpailu Venäjällä. Ei tullut. Venäläisen miehen tyttöystävä repii tämän pois ja Adam käy istumaan. Seuraavaksi sisään astuu Italialainen mies pyydellen kovasti anteeksi kaverinsa käytöstä. Hän sanoo, että jos olisitte 10 minuuttia hieman hiljempaa niin ehkä kaveri sammuu... Ei täällä ketään muuta haittaa, että pidätte hauskaa. Hienoa meininkiä... Suurin osa ryhmästämme vetää suomeksi sanottuna kännit ja lähtee baariin, minulle kelpaa uni. Ajattelin lähteä seuraavana aamuna suhteellisen aikaisin pyörimään kaupungille.
Sunnuntaina lähdemme Esan ja Markin kanssa käppäilemään kaupungille. Esan krapula korjataan perinteiseen tapaan venäläisellä juomalla nimeltään Jaguar. Jaguar nautitaan 0,5 tai 0,33 litraisesta tölkistä niin kylmänä, ettei sen paskaa makua voi maistaa. Se on juoma, joka hoitaa pois jopa susikrapulan. Se on juoma joka sisältää niin paljon erilaisia piristeitä ja nautintoaineita, muun muassa kofeiinia, tauriinia, nikotiinia ja tietenkin alkoholia, että sitä ei kuunapäivänä saisi myydä Suomessa. Ehkä se olotila siitä kohenee...
Kohteenamme on Moskovan yliopisto. Täytyy sanoa, että yliopiston hieman linnamainen rakennelma tekee hieman suuremman vaikutuksen kuin esimerksiksi ikioman Lappeenrannan teknillisen yliopiston rakennus. Tulee mieleen jostain syystä Tylypahka. Onneksi olen nähnyt pari Harry Potteria, muuten tätä mielikuvaa ei olisi ikinä syntynyt. Emme edes yritä mennä sisälle, koska luulen, että menestys olisi ollut heikohko. Kävelemme ympäriinsä ja haemme hieman lämmikettä läheisestä elintarvikekaupasta. Kahvilasta haemme mukaamme kupposet kuumaa kahvia. Teemme kahdesta edellämainitusta ainesosasta herkulliset cocktail-juomat. Kyllä nyt kelpaa tallustella, vaikka onkin vähän kylmä. Ihailemme rakennuksien kuntoa täällä Moskovassa, hyvin harva rakennus on rapistunut rumaksi, niin kuin Pietarissa.
Poikkeamme erääseen meksikolaistyyliseen ravintolaan. Otamme yhdet oluset ja lisäksi tilaan teetä, johon tulee inkivääriä, hunajaa ja minttua. Tee oli erittäin hyvää, tosin niin oli olutkin ja otan toisen. Istuskelemme Markin ja Esan kanssa pöydässä, kun sisään astelee pariskunta rattaiden kanssa. He kävelevät meidän ohi ja kuulen sanat "Ei mennä tänne, täällä poltetaan tupakkaa". Nämä sanat putkahtivat ulos siis täydellisellä suomen kielellä. Suomalaisia, jotenkin tuntuu oudolta. Jatkamme jutustelua ja viereen tulee eräs perhe. Mies kääntyy, tarttuu tyhjään tuoliin ja kysyy meiltä "Tarvitteks tätä". Mitä ihmettä, onko täällä joku suomalaisten invaasio? Noh, juomme tuopit tyhjiksi ja lähdemme etenemään.
Päädymme Kremliin. Lippu opiskelijahintaan on 100 ruplaa eli noin 2,5 euroa. Lippuluukulla neiti ilmoittaa, että sisällä ei ole oikeastaan mikään auki. Selviö, Kremliin kuitenkin matka käy! Pääsemme metallinpaljastuskojeen läpi sisään. Muurien sisäpuolella on neljä-viisi sipulikirkkoa, jotka ovat nykyään museoita, sekä lukuisia muita rakennuksia. Yhdessä kirkosssa on Venäjän tsaarien arkkuja, tämä tekee vaikutuksen. Mukaan on päässyt myös esimerkiksi Suomessakin melko tunnettu Iivana julma. Vanhin arkku on 1400-luvulta. Pelkkien sipulikirkkojen katseluun on jo melko turtunut, samoin kaikenlaisiin vanhoihin rakennuksiin.
Kävelemme Kremliä ympäri ja näemme muun muassa 200-tonnisen kirkon kellon, josta on lohjennut pieni pala pois (11,5 tonnia). Kyseessä III Tsaarin kello. Koneteekkarin silmään iskee lohkeamassa heti huomattavan suuret valuhuokoset, lisäksi kellossa on siellä täällä halkeamia. Voi voi, menikö niin sanotusti pronssin valaminen persiilleen? Ehkäpä valutekniikka ei ollut vielä siihen aikaan niin kehittynyt, että näin suuren valun tekeminen olisi ollut mahdollista ja kello on siksi palasina? Tämä arvailuni ei kuitenkaan ollut oikea vastaus. Kellon valaminen oli kesken, kun Moskovassa sattui tulipalo 1737. Tuli tarttui kellon savimuotin puiseen tukirakenteeseen, jolloin tuli oli pakko sammuttaa vedellä. Vesi jäähdytti valua niin rajusti, että kelloon syntyi 11 halkeamaa ja yksi kokonainen pala irtosi siitä. Kahden vuoden työ hukkaan, lämmitti varmasti taiteilijavalajan mieltä. Kellon raato jätettiin lojumaan valukuoppaansa yli vuosisadaksi ja muun muassa Napoleon olisi halunnut kuljettaa sen Ranskaan voiton merkiksi. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, koska kello on käsittämättömän suuri ja painava.
Kremlin sisällä on myös toinen varsin vaikuttava pronssivalu; 40-tonninen Tsaarin kanuuna. Hieman yli viisi metriä pitkä, tai oikeastaan lyhyt, kanuunan putki on sisähalkaisijaltaa 890 mm. Putki on halkaisijaansa nähden erittäin lyhyt. Tykki on hienosti koristeltu ja sen edessä on ammuksia; kolme kappaletta kaksi tonnia painavia rautakuulia, jotka on valmistettu Pietarissa. En tiedä, mutta minulla on semmoinen tunne ohtalohkossa, että jos tällä tykillä on joskus jotain ammuttu, on ampujakin lentänyt tykin luota hyvin suurella nopeudella hyvin kauas. Kaksitonnisen tykinkuulan murskaavan nopeaan matkaanlähettämiseen tarvitaan nimittäin jonkin verran ruutia. Lisäksi kanuunan kohdistaminen on lyhyestä putkesta johtuen melko turhaa. Onhan tämä näyttävä, mutta järjetön ase varmasti suurena pelotteena joskus toiminut, mutta epäilen sen käytännön toimintaa. Itse en uskaltaisi kuoleman vaaran vuoksi toimintaa kokeilla, vaikka tämänkaltaisista miehekkäistä aseista jollain tasolla pidänkin. Napoleon halusi viedä myös tämän pronssivalun voiton kunniaksi Ranskaan, ihme sälli. Moskovan kremlistä ei tällä kertaa paljon muuta kerrottavaa jälkipolville jäänyt, ehkä ensi kerralla sitten.
Kaupan ja McDonaldsin kautta takaisin hostellille. Voisin veikata, että tästä kaupungista ei muualta halpaa ruokaa irtoa kuin mäkistä: BigMac-ateria maksaa noin 5 euroa. Pikkuinen lepo hostellilla tekee hyvää. Seitsemän tunnin kävelyreissu pakkasessa pistää nukuttamaan. Italialainen mies tulee huoneeseemme ja pahoittelee eilistä, sekä ilmoittaa, että hänen ystävänsä haluaisi pyytää anteeksi sitten, kun olemme kaikki paikalla. Selviö, eihän siinä. Loppu porukka tulee paikalle parin tunnin kuluttua ja taas alkaa virvoikkeiden nauttiminen. Näen eilisen raivopukarin aulatilassa ja hän on taas aivan turpa täynnä; ei tainnut anteeksipyyntöä irrota... Lähden Markin ja Esan kanssa matkaan. Käymme hostellin vieressä sijaitsevassa mukavassa ravintolassa oluella, josta jatkamme matkaa Old School Pub -nimiseen paikkaan. Siellä on meidän lisäksi muutama asiakas. Tilaamme oluset ja kysymme tarjoilijalta, missä kaikki ovat. "Ei täällä ketään tänään ole liikkeellä, on sunnuntai". Siis noin 10 miljoonan ihmisen kaupungissa ei ole ketään liikkeellä sunnuntaisin...? Tämä oli pienoinen yllätys. Imaisemme oluet ja lähdemme takaisin kämpille. Vastaan tulee loppu porukka suhteellisen päihtyneinä, he ovat matkalla samaiseen diskoteekkiin, jossa olivat eilen.
Maanantaina lähdemme koko porukalla katsomaan Leninin hautaa. Kun pääsemme punaisen torin laidalle, edessämme on aita ja poliiseja. Mark kysyy poliisisedältä, koska pääsemme torille. Vastaus on yksiselitteinen: "Sitten kun me niin sanomme". Lena tiedustelee vielä Leninin haudasta jotain ja käy ilmi, että se on tänään kiinni. Ei se nyt ihan putkeen mennyt. Päätämme noin 15 minuutin miettimisen jälkeen mennä syömään. Olemme samaisessa Old School Pubissa, jossa eilen kävimme oluella. 11 ihmistä tilaa ruoka-annoksia... Voiko olla näin vaikeaa... Itse otan Shaslikkeja ja ison tuopin, mukaan tulee kaupan tekiäisiksi päivän keitto ja päivän salaatti, olutkin irtoaa puoleen hintaan! Saksalaisille tuntuu tuon ruoan tilaaminen olevan äärimmäisen vaikeaa, he meinaavat jo luovuttaa ja lähteä toiseen paikkaan. Kysyn, että miten se voi olla niin vaikeaa, onko tämä systeemi jotenkin epäselvä vai mikä mättää? Turhautuneisuutta, itkemistä, valittamista...
Vähän ajan päästä saamme kuitenkin kaikki tilattua jotain ja pöytä notkuu ruoasta. Axel kysyy, että mitä meinasin tehdä aterioinnin jälkeen. Ilmoitan hänelle, että haen reppuni ja lähden käppäilemään ilman tätä 11 hengen laumaa. Hän naurahtaa ja luulee, että se oli vitsi. Ei se muuten ollut. Reissaaminen on ihan kivaa, mutta mielummin toteutan matkani pienessä porukassa. Hihavakiona neljä on tästä lähtien maksimi. Joo, se on sopiva.
Tuttu kolmikko kasassa: Mark, minä ja Esa. Kävelemme taas Moskovaa ympäriinsä ja näemme maisemasta erottuvan melko korkean mustan maston jossa on mustat purjeet. Mikähän ihme tuo on? Kävelemme melkoisen matkan sen luokse ja aluksi se näyttää erittäin rumalle hökötykselle, mutta läheltä tarkasteltuna se on aika vaikuttava. Se on muistomerkki Venäjän laivastolle, mutta ihmiset pitävät sitä enemmän Pietari Suuren muistomerkkinä, koska jättikokoinen Pietari Suuri seisoo siinä laivan kapteenina. Ilmeisesti jotkut pitävät sitä melkoisen rumana, koska Moskovan kaupunginhallitus haluaa siirrättää tämän muistomerkin johonkin muualle. 98-metrinen pronssimötkäle katselee horisonttia Moskova-jokea pitkin. Täytyy myöntää, että on se ehkä lähes yhtä ruma, kuin Pietarin punaisen pylväät...
Jatkamme kävelyä pitkin päivää ja mielessä on jo väliaikainen kotikämppä Pietarissa. Törmäämme päivän aikana lukuisiin uusiin sipulikirkkoihin ja muistomerkkeihin. Matkalle osuu myös puistoja, siltoja, erittäin vanhoja rakennuksia, todella paljon hienoja autoja ja muuta mukavaa. Moskova on mielestäni hieno paikka, jotenkin viihtyisämpi kuin Pietari, vaikka en ole siitä nähnytkään vasta kuin murto-osan. Lähdemme etsimään KGB-museota ja Esalla on tieto, missä päin se suurin piirtein on. Tiistaina oleva kommunistien juhlapäivä näkyy kadulla; paljon poliiseja sekä suljettuja kulkureittejä, varustelut puistoissa kesken... Loppujen lopuksi päädymme Majakovskava museoon, jossa tiedustelemme KGB-museon paikkaa. Herra hieman turhautuu meille ja sanoo "Joka päivä tänne tulee nuoria ulkomaalaisia ja kysyy, missä on KGB-museo. Miksi ette halua tulla tänne museoon, oletteko opiskelijoita?" Vastaamme olevamme opiskelijoita. Hän ilmoittaa, että sitten pääsette tänne ilmaiseksi. Herra kertoo myös, missä on KGB-museo ja sen, että sinne tarvitsee tilata aika etukäteen tietynkokoiselle ryhmälle, joka on yleensä 15-20 henkeä. Unelmamme pirstaloituu. Käymme Majakovskava museossa, joka kertoo Venäjän lähihistorian ratkaisevista tapahtumista. Näyttely olisi ollut varmaankin erittäin mielenkiintoinen, jos venäjän kielen taitoni olisi ollut noin kymmenen kertaa parempi, nyt lähinnä katselin kuvia.
Museon jälkeen lähdimme hakemaan loput tavarat hostellilta ja tarkoitus oli suunnata asemalle odottelemaan junaa. Kävimme vielä McDonaldsissa, jossa paikallinen nuori herra alkoi kysellä, mistä päin olimme. Hän sanoi, että emme varsinaisesti näytä ulkopaikkakuntalaisilta, koska meillä ei ole pelokkaat katseet, emmekä näytä eksyneiltä. Hienot kriteerit kaverilla. Hän jatkaa puhumista ja vaikuttaa hieman kummalliselta kaverilta. Lähdemme noin puolen tunnin tarinoinnin jälkeen metrolle ja siirrämme itsemme juna-asemalle. Edessä on taas hieno yö! Tällä kertaa saan paikan aivan vaunun päästä, jokohan olisi edes vähän viileämpi. Teen punkkani valmiiksi, käyn makuulleni ja mietin, että nyt saan varmasti nukuttua. Kun saavuimme Pietariin, olin nukkunut ehkä vajaan tunnin. Vaunussa oli taas todella kuuma, reilusti kuumempi kuin tulomatkalla.
Moskova oli hieno paikka ja voisin kuvitella meneväni sinne uudestaan, en tosin yöjunalla halvimmassa luokassa. En oikein ymmärrä, miksi puhutaan, että Pietari on länsimaalaista Venäjää ja Moskova on sitä oikeaa Venäjää. Moskovassa lähes kaikki tesktit löytyy keskustassa venäjän lisäksi englanniksi sekä hyvin useassa paikassa henkilökunta vaikutti osaavan englantia, toista se on Pietarissa. Usein puhutaan myös, että Moskova on todella vaarallinen kaupunki. En ainakaan itse tuntenut oloani turvattomaksi missään vaiheessa, enkä nähnyt mitään muista kaupungeista poikkeavaa toimintaa. Kadulla oli myös vähemmän tunkua kuin Pietarissa. Suosittelen kaikille lämpimästi vierailua Moskovassa!
Juna Moskovaan lähti 4.11. klo 20.30. Ostimme halvimmat paikat mitä yöjunasta saa. Sen huomasi, kun astuimme junaan sisään: 54 makuupaikkaa samassa vaunussa. Toisella puolella käytävää neljän hengen loosseja ja toisella puolella kaksi sänkyä päällekkäin. Sanoisinko, että oli melko tiivis tunnelma. Lakanat ja pyyhe toimitettiin puhtaina pussissa, joten ei muuta kun sänky valmiiksi ja nukkumaan. Aamuyöstä olisimme Moskovassa. Eipä tullut uni ei. Makuupaikka on kapea, lyhyt ja yläpunkka vieläpä matala. Vaunussa oli todella kuuma, vaikka digitaalinen mittari näytti +22 astetta. Mittari oli tosin vaunun päässä, itse makoilin keskellä yläpunkassa. Jos jalat halusi suoristaa, ne peittivät puolet vaunun käytävästä ja ohi menevät ihmiset törmäävät niihin. Viimeisen päälle elämysmatkailua!
Aamuyöstä saavuimme Moskovaan. Aseman vieressä on heti metroasema, mutta se aukeaa vasta kuudelta. Kävelimme aamupalalle läheiseen kahvilaan ja ihmettelin maisemaa. Täällä on täysin erilaista kuin Pietarissa. Täällä on mäkiä! Pietari on täysin tasainen kaupunki. Imaisemme kaffet ja pienet murkinat naamariin ja matkustamme metrolla Kitai-Gorad asemalle, jonka lähettyvillä hostellimme sijaitsee. Alamme etsiä hostellia. Katu ja oikea talon numero löytyivät melko nopeasti syrjäiseltä sisäpihalta, mutta missään ei näy Master Otel mainoksia tai mitään muuta hostelliin viittaavaa. Mielenkiintoista. Haahuilimme aikamme kaduilla emmekä hostellia löytäneet. Joku paikallinen tuli kysymään, tarvitsemmeko apua. Toki! Ei hänkään ollut ikinä kyseisestä hostellista kuullut. McDonaldsin henkilökuntakaan ei ollut kuullut mitään... Eräällä kanssamatkustajalla oli läppäri mukana, joten katsoimme googlemapsilla hieman tarkemmin hostellin sijaintia. 13/3 rakennus näkyy kartassa ja kyllä me sen edessä kävimme, mutta mitään hostellia ei siellä ollut. Menemme sinne kuitenkin uudestaan. Kello alkaa olla jo puoli kahdeksan ja Moskovan mannerilmasto puree kylmyydellään, pakkasta on lähes kymmenen astetta. Rakennuskompleksin sisäpihalla työskentelee joku kaivurin kanssa, hän kertoo meille viimein, että hostelliin pääsee tuolta toiselta puolelta rakennusta. Ei mitään mainoksia missään, mutta menemme rappukäytävään.
Löydämme hostellin toisesta kerroksesta, käytävässä on tyhjiä olutpulloja ja pari revennyttä pussia muuta roskaa. Mihinkähän olemme tulossa... Soitamme hostellin ovikelloa. Ei vaikutusta. Soitamme uudestaan. Ei mitään. Koputamme oveen. Ei vaikutusta. Odotamme hetken käytävässä ja alkaa ehkä vähän pinna kiristyä. Yhdentoista hengen porukastamme seuraavaksi yrittää herra Krieger, suomeksi nimi tarkoittaa soturia. Hän ottaa oikeaoppisen koputusasennos ja paiskii ovea vihalla ja voimalla. Menee noin viisi sekuntia ja ovi avautuu. Riemuvoitto!
Henkilökunta ja paikalla olevat ihmiset ovat hieman vihoissaan meille, varauksesta ei ole mitään tietoa, 10 hengen huonetta, jonka varasimme netin kautta, ei ole olemassakaan... Hyvin alkaa. Vierassänkyjen ja patjojen roudaus alkaa, etsitään huoneita ja vapaita paikkoja. Loppujen lopuksi kaikille löytyi paikka ja pääsimme parin tunnin unille. Se kävi heti selväksi, että hostellista on turha odottaa aamupalaa tai muita hyödykkeitä. Langaton internetyhteys sentään löytyi. 500 ruplaa yö, kannattiko valita halvin paikka?
Lähdemme lauantaina päivällä kävelemään kaupungille. Tarkoitus on käydä syömässä ja katsomassa vähän Moskovan keskustaa. 11 ihmisen porukassa on kiva etsiä ravintolaa... Onko se niin vaikeaa mennä ravintolaan, vetää sapuskat turpaan, maksaa ja lähtä ulos? On. Mikään ei kelpaa. Saamme kuitenkin lopulta syötyä läheisessä kiinalaistyylisessä ravintolassa. Osa oli ruokaansa tyytyväisiä, osa ei. Lähdemme kävelemään kohti Punaista toria ja Kremliä. Matkalla näemme lukuisia sipulikirkkoja, niitä on Moskovassa joka kulman takana. Hetken käveltyämme näemme Venäjän kuuluisimman kirkon, Pyhän Vasilin katedraalin. Kävelemme sen vieressä olevalla aukiolla, jota Kremlin yksi muuri sivuaa. Näen myös GUMin, Venäjän suurimman kauppakeskuksen. Ihmettelen, että missähän päin se Punainen tori on... Hetkinen, muistelen, että se on Kremlin vieressä, Vasilin katedraali on punaisen torin vieressä ja myös GUM pitäisi olla sen vieressä. Seisonko muka Punaisella torilla? Voisiko tämä olla mahdollista. Myös Leninin hauta näyttää tönöttävän edessäni. Onko punainen tori todella näin pieni? On se. Esa tokaisee vieressäni "ihan ku olis Tampereen keskustorilla". Eipä tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta. Jotenkin ajattelin, että Punainen tori on mielettömän suuri alue ja että Vasilin kirkko olisi erittäin suuri ja mahtava, kuten valokuvista voisi päätellä. Mielestäni Pietarissa oleva ylösnousemuksen kirkko on hienompi ja mahtavampi. Joka tapauksessa Punaista toria sivuaa todella moni toinen toistaan upeampi rakennus, joihin kaikkiin liittyy oma erittäin monipuolinen ja mielenkiintoinen historia, puhumattakaan itse Punaisen torin historiasta.
Kävelemme ympäriinsä katsellen paikkoja. Tämän asian olisi voinut ilmaista Venäjäksi yhdellä verbillä - гулять (guljat). Verbi tarkoittaa siis "käppäillä ympäriinsä tekemättä mitään erikoista". Aurinko alkaa jo laskea horisontin alapuolelle, joten lähdemme takaisin hostellille. Matkalla käymme kaupassa, josta mukaan tarttuu jotakin pientä purtavaa ja jonkin verran alkoholijuomaa. Hostellilla keräännymme yhteen huoneeseen ja alamme jutella niitä näitä. Äänentaso nousee lähes samaa tahtia kuin alkoholi hupenee, itseäni ei tällä kertaa huvita hirveästi nauttia.
Kello lyö 20:30 lauantai-iltana. Huoneen ovi avautuu raivolla ja sisään tunkeutuu hyvin humalainen erittäin vihainen punanaamainen venäläinen suhteellisen nuori mies. Hän alkaa huutaa meille runsaiden kirosanojen saattelemana jotakin seuraavaa (tämän siis sain selvää): "Mitä helvettiä te v*tun tyhmät ihmiset tulette tänne Moskovaan ryyppäämään ja riehumaan v*ttu toisten kotiin! Täällä asuu ihmisia v*ttu! Nyt turvat kiinni, ihmiset yrittävät v*ttu nukkua!". En tiedä, ketä hän tarkoitti nukkumisjutuillaan, koska kello oli siis 20.30. Adam nousee seisomaan selvästikin tuohtuneena venäläismiehen sanoista. Onneksi ryhmästämme kovin moni ei ymmärtänyt mitä punanaama sanoi. Mietin hetken, että tuleekohan tästä ensimmäisen Samin todistama turpaanlyöntikilpailu Venäjällä. Ei tullut. Venäläisen miehen tyttöystävä repii tämän pois ja Adam käy istumaan. Seuraavaksi sisään astuu Italialainen mies pyydellen kovasti anteeksi kaverinsa käytöstä. Hän sanoo, että jos olisitte 10 minuuttia hieman hiljempaa niin ehkä kaveri sammuu... Ei täällä ketään muuta haittaa, että pidätte hauskaa. Hienoa meininkiä... Suurin osa ryhmästämme vetää suomeksi sanottuna kännit ja lähtee baariin, minulle kelpaa uni. Ajattelin lähteä seuraavana aamuna suhteellisen aikaisin pyörimään kaupungille.
Sunnuntaina lähdemme Esan ja Markin kanssa käppäilemään kaupungille. Esan krapula korjataan perinteiseen tapaan venäläisellä juomalla nimeltään Jaguar. Jaguar nautitaan 0,5 tai 0,33 litraisesta tölkistä niin kylmänä, ettei sen paskaa makua voi maistaa. Se on juoma, joka hoitaa pois jopa susikrapulan. Se on juoma joka sisältää niin paljon erilaisia piristeitä ja nautintoaineita, muun muassa kofeiinia, tauriinia, nikotiinia ja tietenkin alkoholia, että sitä ei kuunapäivänä saisi myydä Suomessa. Ehkä se olotila siitä kohenee...
Kohteenamme on Moskovan yliopisto. Täytyy sanoa, että yliopiston hieman linnamainen rakennelma tekee hieman suuremman vaikutuksen kuin esimerksiksi ikioman Lappeenrannan teknillisen yliopiston rakennus. Tulee mieleen jostain syystä Tylypahka. Onneksi olen nähnyt pari Harry Potteria, muuten tätä mielikuvaa ei olisi ikinä syntynyt. Emme edes yritä mennä sisälle, koska luulen, että menestys olisi ollut heikohko. Kävelemme ympäriinsä ja haemme hieman lämmikettä läheisestä elintarvikekaupasta. Kahvilasta haemme mukaamme kupposet kuumaa kahvia. Teemme kahdesta edellämainitusta ainesosasta herkulliset cocktail-juomat. Kyllä nyt kelpaa tallustella, vaikka onkin vähän kylmä. Ihailemme rakennuksien kuntoa täällä Moskovassa, hyvin harva rakennus on rapistunut rumaksi, niin kuin Pietarissa.
Poikkeamme erääseen meksikolaistyyliseen ravintolaan. Otamme yhdet oluset ja lisäksi tilaan teetä, johon tulee inkivääriä, hunajaa ja minttua. Tee oli erittäin hyvää, tosin niin oli olutkin ja otan toisen. Istuskelemme Markin ja Esan kanssa pöydässä, kun sisään astelee pariskunta rattaiden kanssa. He kävelevät meidän ohi ja kuulen sanat "Ei mennä tänne, täällä poltetaan tupakkaa". Nämä sanat putkahtivat ulos siis täydellisellä suomen kielellä. Suomalaisia, jotenkin tuntuu oudolta. Jatkamme jutustelua ja viereen tulee eräs perhe. Mies kääntyy, tarttuu tyhjään tuoliin ja kysyy meiltä "Tarvitteks tätä". Mitä ihmettä, onko täällä joku suomalaisten invaasio? Noh, juomme tuopit tyhjiksi ja lähdemme etenemään.
Päädymme Kremliin. Lippu opiskelijahintaan on 100 ruplaa eli noin 2,5 euroa. Lippuluukulla neiti ilmoittaa, että sisällä ei ole oikeastaan mikään auki. Selviö, Kremliin kuitenkin matka käy! Pääsemme metallinpaljastuskojeen läpi sisään. Muurien sisäpuolella on neljä-viisi sipulikirkkoa, jotka ovat nykyään museoita, sekä lukuisia muita rakennuksia. Yhdessä kirkosssa on Venäjän tsaarien arkkuja, tämä tekee vaikutuksen. Mukaan on päässyt myös esimerkiksi Suomessakin melko tunnettu Iivana julma. Vanhin arkku on 1400-luvulta. Pelkkien sipulikirkkojen katseluun on jo melko turtunut, samoin kaikenlaisiin vanhoihin rakennuksiin.
Kävelemme Kremliä ympäri ja näemme muun muassa 200-tonnisen kirkon kellon, josta on lohjennut pieni pala pois (11,5 tonnia). Kyseessä III Tsaarin kello. Koneteekkarin silmään iskee lohkeamassa heti huomattavan suuret valuhuokoset, lisäksi kellossa on siellä täällä halkeamia. Voi voi, menikö niin sanotusti pronssin valaminen persiilleen? Ehkäpä valutekniikka ei ollut vielä siihen aikaan niin kehittynyt, että näin suuren valun tekeminen olisi ollut mahdollista ja kello on siksi palasina? Tämä arvailuni ei kuitenkaan ollut oikea vastaus. Kellon valaminen oli kesken, kun Moskovassa sattui tulipalo 1737. Tuli tarttui kellon savimuotin puiseen tukirakenteeseen, jolloin tuli oli pakko sammuttaa vedellä. Vesi jäähdytti valua niin rajusti, että kelloon syntyi 11 halkeamaa ja yksi kokonainen pala irtosi siitä. Kahden vuoden työ hukkaan, lämmitti varmasti taiteilijavalajan mieltä. Kellon raato jätettiin lojumaan valukuoppaansa yli vuosisadaksi ja muun muassa Napoleon olisi halunnut kuljettaa sen Ranskaan voiton merkiksi. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, koska kello on käsittämättömän suuri ja painava.
Kremlin sisällä on myös toinen varsin vaikuttava pronssivalu; 40-tonninen Tsaarin kanuuna. Hieman yli viisi metriä pitkä, tai oikeastaan lyhyt, kanuunan putki on sisähalkaisijaltaa 890 mm. Putki on halkaisijaansa nähden erittäin lyhyt. Tykki on hienosti koristeltu ja sen edessä on ammuksia; kolme kappaletta kaksi tonnia painavia rautakuulia, jotka on valmistettu Pietarissa. En tiedä, mutta minulla on semmoinen tunne ohtalohkossa, että jos tällä tykillä on joskus jotain ammuttu, on ampujakin lentänyt tykin luota hyvin suurella nopeudella hyvin kauas. Kaksitonnisen tykinkuulan murskaavan nopeaan matkaanlähettämiseen tarvitaan nimittäin jonkin verran ruutia. Lisäksi kanuunan kohdistaminen on lyhyestä putkesta johtuen melko turhaa. Onhan tämä näyttävä, mutta järjetön ase varmasti suurena pelotteena joskus toiminut, mutta epäilen sen käytännön toimintaa. Itse en uskaltaisi kuoleman vaaran vuoksi toimintaa kokeilla, vaikka tämänkaltaisista miehekkäistä aseista jollain tasolla pidänkin. Napoleon halusi viedä myös tämän pronssivalun voiton kunniaksi Ranskaan, ihme sälli. Moskovan kremlistä ei tällä kertaa paljon muuta kerrottavaa jälkipolville jäänyt, ehkä ensi kerralla sitten.
Kaupan ja McDonaldsin kautta takaisin hostellille. Voisin veikata, että tästä kaupungista ei muualta halpaa ruokaa irtoa kuin mäkistä: BigMac-ateria maksaa noin 5 euroa. Pikkuinen lepo hostellilla tekee hyvää. Seitsemän tunnin kävelyreissu pakkasessa pistää nukuttamaan. Italialainen mies tulee huoneeseemme ja pahoittelee eilistä, sekä ilmoittaa, että hänen ystävänsä haluaisi pyytää anteeksi sitten, kun olemme kaikki paikalla. Selviö, eihän siinä. Loppu porukka tulee paikalle parin tunnin kuluttua ja taas alkaa virvoikkeiden nauttiminen. Näen eilisen raivopukarin aulatilassa ja hän on taas aivan turpa täynnä; ei tainnut anteeksipyyntöä irrota... Lähden Markin ja Esan kanssa matkaan. Käymme hostellin vieressä sijaitsevassa mukavassa ravintolassa oluella, josta jatkamme matkaa Old School Pub -nimiseen paikkaan. Siellä on meidän lisäksi muutama asiakas. Tilaamme oluset ja kysymme tarjoilijalta, missä kaikki ovat. "Ei täällä ketään tänään ole liikkeellä, on sunnuntai". Siis noin 10 miljoonan ihmisen kaupungissa ei ole ketään liikkeellä sunnuntaisin...? Tämä oli pienoinen yllätys. Imaisemme oluet ja lähdemme takaisin kämpille. Vastaan tulee loppu porukka suhteellisen päihtyneinä, he ovat matkalla samaiseen diskoteekkiin, jossa olivat eilen.
Maanantaina lähdemme koko porukalla katsomaan Leninin hautaa. Kun pääsemme punaisen torin laidalle, edessämme on aita ja poliiseja. Mark kysyy poliisisedältä, koska pääsemme torille. Vastaus on yksiselitteinen: "Sitten kun me niin sanomme". Lena tiedustelee vielä Leninin haudasta jotain ja käy ilmi, että se on tänään kiinni. Ei se nyt ihan putkeen mennyt. Päätämme noin 15 minuutin miettimisen jälkeen mennä syömään. Olemme samaisessa Old School Pubissa, jossa eilen kävimme oluella. 11 ihmistä tilaa ruoka-annoksia... Voiko olla näin vaikeaa... Itse otan Shaslikkeja ja ison tuopin, mukaan tulee kaupan tekiäisiksi päivän keitto ja päivän salaatti, olutkin irtoaa puoleen hintaan! Saksalaisille tuntuu tuon ruoan tilaaminen olevan äärimmäisen vaikeaa, he meinaavat jo luovuttaa ja lähteä toiseen paikkaan. Kysyn, että miten se voi olla niin vaikeaa, onko tämä systeemi jotenkin epäselvä vai mikä mättää? Turhautuneisuutta, itkemistä, valittamista...
Vähän ajan päästä saamme kuitenkin kaikki tilattua jotain ja pöytä notkuu ruoasta. Axel kysyy, että mitä meinasin tehdä aterioinnin jälkeen. Ilmoitan hänelle, että haen reppuni ja lähden käppäilemään ilman tätä 11 hengen laumaa. Hän naurahtaa ja luulee, että se oli vitsi. Ei se muuten ollut. Reissaaminen on ihan kivaa, mutta mielummin toteutan matkani pienessä porukassa. Hihavakiona neljä on tästä lähtien maksimi. Joo, se on sopiva.
Tuttu kolmikko kasassa: Mark, minä ja Esa. Kävelemme taas Moskovaa ympäriinsä ja näemme maisemasta erottuvan melko korkean mustan maston jossa on mustat purjeet. Mikähän ihme tuo on? Kävelemme melkoisen matkan sen luokse ja aluksi se näyttää erittäin rumalle hökötykselle, mutta läheltä tarkasteltuna se on aika vaikuttava. Se on muistomerkki Venäjän laivastolle, mutta ihmiset pitävät sitä enemmän Pietari Suuren muistomerkkinä, koska jättikokoinen Pietari Suuri seisoo siinä laivan kapteenina. Ilmeisesti jotkut pitävät sitä melkoisen rumana, koska Moskovan kaupunginhallitus haluaa siirrättää tämän muistomerkin johonkin muualle. 98-metrinen pronssimötkäle katselee horisonttia Moskova-jokea pitkin. Täytyy myöntää, että on se ehkä lähes yhtä ruma, kuin Pietarin punaisen pylväät...
Jatkamme kävelyä pitkin päivää ja mielessä on jo väliaikainen kotikämppä Pietarissa. Törmäämme päivän aikana lukuisiin uusiin sipulikirkkoihin ja muistomerkkeihin. Matkalle osuu myös puistoja, siltoja, erittäin vanhoja rakennuksia, todella paljon hienoja autoja ja muuta mukavaa. Moskova on mielestäni hieno paikka, jotenkin viihtyisämpi kuin Pietari, vaikka en ole siitä nähnytkään vasta kuin murto-osan. Lähdemme etsimään KGB-museota ja Esalla on tieto, missä päin se suurin piirtein on. Tiistaina oleva kommunistien juhlapäivä näkyy kadulla; paljon poliiseja sekä suljettuja kulkureittejä, varustelut puistoissa kesken... Loppujen lopuksi päädymme Majakovskava museoon, jossa tiedustelemme KGB-museon paikkaa. Herra hieman turhautuu meille ja sanoo "Joka päivä tänne tulee nuoria ulkomaalaisia ja kysyy, missä on KGB-museo. Miksi ette halua tulla tänne museoon, oletteko opiskelijoita?" Vastaamme olevamme opiskelijoita. Hän ilmoittaa, että sitten pääsette tänne ilmaiseksi. Herra kertoo myös, missä on KGB-museo ja sen, että sinne tarvitsee tilata aika etukäteen tietynkokoiselle ryhmälle, joka on yleensä 15-20 henkeä. Unelmamme pirstaloituu. Käymme Majakovskava museossa, joka kertoo Venäjän lähihistorian ratkaisevista tapahtumista. Näyttely olisi ollut varmaankin erittäin mielenkiintoinen, jos venäjän kielen taitoni olisi ollut noin kymmenen kertaa parempi, nyt lähinnä katselin kuvia.
Museon jälkeen lähdimme hakemaan loput tavarat hostellilta ja tarkoitus oli suunnata asemalle odottelemaan junaa. Kävimme vielä McDonaldsissa, jossa paikallinen nuori herra alkoi kysellä, mistä päin olimme. Hän sanoi, että emme varsinaisesti näytä ulkopaikkakuntalaisilta, koska meillä ei ole pelokkaat katseet, emmekä näytä eksyneiltä. Hienot kriteerit kaverilla. Hän jatkaa puhumista ja vaikuttaa hieman kummalliselta kaverilta. Lähdemme noin puolen tunnin tarinoinnin jälkeen metrolle ja siirrämme itsemme juna-asemalle. Edessä on taas hieno yö! Tällä kertaa saan paikan aivan vaunun päästä, jokohan olisi edes vähän viileämpi. Teen punkkani valmiiksi, käyn makuulleni ja mietin, että nyt saan varmasti nukuttua. Kun saavuimme Pietariin, olin nukkunut ehkä vajaan tunnin. Vaunussa oli taas todella kuuma, reilusti kuumempi kuin tulomatkalla.
Moskova oli hieno paikka ja voisin kuvitella meneväni sinne uudestaan, en tosin yöjunalla halvimmassa luokassa. En oikein ymmärrä, miksi puhutaan, että Pietari on länsimaalaista Venäjää ja Moskova on sitä oikeaa Venäjää. Moskovassa lähes kaikki tesktit löytyy keskustassa venäjän lisäksi englanniksi sekä hyvin useassa paikassa henkilökunta vaikutti osaavan englantia, toista se on Pietarissa. Usein puhutaan myös, että Moskova on todella vaarallinen kaupunki. En ainakaan itse tuntenut oloani turvattomaksi missään vaiheessa, enkä nähnyt mitään muista kaupungeista poikkeavaa toimintaa. Kadulla oli myös vähemmän tunkua kuin Pietarissa. Suosittelen kaikille lämpimästi vierailua Moskovassa!
Tuo pari purkkia jaguaria!
VastaaPoistaNo pitää käydä hankkimassa reppuun, kun torjantaina tulen Suomen puolelle!
VastaaPoista