Рамштайн-reissulla stereotypioita ja turpaanvetoa

Suolaa siellä, suolaa täällä, siellä suolaa täällä suolaa, jokapuolella suolaa, hii-ala-hii-ala-hoi! Kävellessäni Pietarin katuja huomaan, kuinka kuivia ja siistejä ne ovat tähän aikaan vuodesta. Onnistuu se katujen kunnossapito tuolla suolalla näköjään ihan hyvin. Kun katson selkä niskan paikkeilta pysyvästi 90-asteen kumarassa, kottikärryistä pienten lumikökkaraiden päälle suolaa lapioivia vanhoja maatuskoja, mieleeni palasi eräs kohtaus hyvästä suomalaisesta elokuvasta (linkki @1:00), mutta ei siitä sen enempää.

---
Maanantai-ilta.  Rammstein. Pietarin urheilu- ja konserttihalli. 20:00 hours.

Lähdimme asuntolasta joskus klo 19.00 aikaan ja hyppäsimme metroon. Sininen linja vei meidät niinkin kauas kuin asemalle Парк Попеды (Voiton Puisto). Metroasemalta jouduimme tallaamaan vielä hyvän matkaa puistoteitä ja  puiston jäätyneitä lampia pitkin ennen kuin olimme pelipaikoilla. Kävelymatkalla saksalainen ystäväni kirosi, että miten infernaalisen kylmä voi pienen ihmisen olla. No täytyy myöntää, että olihan ulkona melkoisen kylmä; pirteät -20 pakkasta ja tuuli kävi ikävästi feissiin (konvektion perusteella iholta ympäröivään fluidiin arvioin, että tuulen nopeus oli keskimäärin 5 m/s).  Omista poskipäistänikin alkoi kylmyys viedä viimeisiä tuntoaistin rippeitä, mutta tokaisin rauhallisesti, että onpas mukava pieni tuulenvire - pitäähän stereotypiota ylläpitää aina tilaisuuden tullen - ja sakemanni vain nauroi.

Pääsimme turvatarkastusten jälkeen halliin sisään. Odotukset olivat korkealla. Jouduimme ostamaan paikkaliput noin 80 euron hintaan ja paikan päällä istumapaikat eivät olleet kovin hyvät, oikeastaan susipaskat, jos rehellisiä ollaan. Театральная касса -lipunmyynnissä oli oikein hieno kartta paikoista, joita oli jäljellä. Ostimme kartan perusteella paikat noin 45 asteen sektorista lavaan nähden. Paikan päälle saapuessamme istahdimme niin reunaan, että näimme suoraan lavan sivuosan ja myös osittain lavan taakse. Silmänkääntötemppu oli tehnyt 45 asteen sektorista 90 asteen sektorin. Fool me once, shame on you - fool me twice shame on me - taas maistuu vieno kusetuksen maku kielenpäässä. Yhteistuumin päätimme lähteä etsimään jostain paikat, mistä olisi edes kohtuulliset näköalat. Löysimme kuin löysimmekin suhteellisen hyvän tilan kolmannen kerroksen parvelta, tämä hieman piristi tunnelmaa. Parvelta näki suoraan lavalle ja oikeastaan ihan joka puolelle.

Laulu- ja soitinyhtye Rammsteinin jäsenet kävelivät  yleisön läpi lavalle palavaa soihtua kantaen. Tunnelma nousi kattoon. Jännitys yltyi. Kun ensimmäinen kappale, Sonne, rävähti käyntiin, jokainen ihokarvani nousi pystyyn ja vilunväreet kulkivat kehoni läpi. Asiallista. Enpä olisi uskonut, koska Rammstein ei kuitenkaan ole aivan kärkipäässä minun musiikkikategoriassani. Lähinnä shown takia sitä lähdin katsomaan. Setti oli erittäin hyvä, yliopiston nykyisellä arvosteluasteikolla oivallinen. Ei mitään turhaa: ei välispiikkejä, ei turhia rumpusooloja, ei mitään aina-niin-mahtavaa kitarabattlea. Pelkkää raskasta metallia, liekkejä, räjähteitä, liekkejä, räjähteitä, räjähteitä, tuliefektejä, raskasta metallia, ruudin katkua, hienoa lavashowta. Oivallista. Koneteekkari tykkää.

Raskaan keikan aikana ohitsemme kulki satunnaisesti ihmisiä. Seisoimme pienen, alaspäin vievän, portaikon reunalla ja erään kerran ohitsemme pujahti silminnähden kauhistuttavassa humalassa ollut herrasmies. Mies heitti nutulleen rappusissa ja aivan kuin elokuvasta konsanaan syöksyi mahtavalla ilmalennolla suoraan alhaalla sijaitsevaan betoniseinään. Henkisillä vaurioilla selvinnyt mies kampesi itsensä ylös ja tuohtuneena tapahtuneesta halusi uhmata kohtaloaan ja meni asiasta sanelemaan anabolisia steroideja syövälle turvamiehelle ilmeisesti joitakin viisaita sanoja. Pientä niskoittelua havaittaivissa...

Sitten alkoi tapahtua. Muutaman minuutin kuluttua turvamiehen tunteet alkoivat ilmiselvästi ylittää hyvänmaun rajaa ja hän tilasi radiollaan kyydin a-tarvikkeita nauttineelle miehelle, joka jatkoi ja jatkoi avautumista. Ei mennyt kauaa, kun omasta uskomuksestaan syytöntä miestä retuutettiin näyttävästi hallikompleksista ulos. Aijai ai - Rammsteiniä niin, että ääniaallot tärisyttävät rintaa ja turpaanvetoa - oivallista.

Raportointeja kenttäpaikalla olleilta kyselin jälkeenpäin. He kertoivat, että meno oli erittäin agressiivista. Koko yleisömassa vyöryi metrejä suuntaan jos toiseen, mutta eivät he pahempia vaurioita kärsineet. Kuulemma muutama kunnon vanhanajan turpaanlyöntikilpailukin viihdytti kentällä olijoita. Ihmettelimme, kuinka väljää ja avaraa kentällä oli, vaikka liput sinne olivat ennakkoon loppuunmyyty...

Yleisössä sytytettiin keikan aikana monen monta punaista hätävalopanosta - säälittävää. Itse jättäisin valopanokset tässä tilanteessa kotiin. Kyseessä oli kuitenkin Rammstein, jolla on ihan omat, hieman näyttävämmät ja miehekkäämmät valoefektinsä. Keikan jälkeen lähdimme hyvin nopeasti metroasemalle päin, koska tiesimme, että jäätävä ruuhka on väistämätön. Ehdimme asemalle ennen suurinta ruuhkaa ja asuntolalla olin takaisin noin puolen yön aikaan. Seuraavana päivänä oli mentävä pirteänä luennolle!

Reissu oli kerrassaan mainio.
---

Venäjän federaation aivopesu ilmeisesti toimii, koska elämä täällä tuntuu olevan melko normaalia. En myöskään ole joutunut jonottamaan huoneeseen seitsemän kymmentä minuuttia kauempaa. Ilmeisesti keväällä tänne ei siis saavu lähellekään niin paljon opiskelijoita (lue: kiinalaisia) kuin syksyllä. Lauantaina kävin pitkästä aikaa tarkistamassa onko Pietarin yöelämä kunnossa. Money Honeyn tanssilattialla erikoisliikkeitä tehdessäni havahtuen totesin, että kyllä, kunnossa se on. Sunnuntaina sai taas hyvällä omalla tunnolla lauleskella Jaakko Tepon Jälkitauti -laulua. Aijai-ja-jaijaijaa...

Yöllä lähetin rakkaalle tyttöystävälleni kauniin, ehkä jopa romanttissävytteisen, viestin vastaukseksi hänen lähettämäänsä mukavaan hyvänyöntoivotukseen:

"Hyvää yötä, vaihdettiin baaria :)"